maanantai 12. lokakuuta 2015

Hiiri lemmikkinä?

Ajattelin kirjoittaa muutaman sanasen siitä, millainen (kesy)hiiri on lemmikkinä. Kerron hieman omista kokemuksistani ja yleisellä tasolla, mitä hiiri vaatii, millainen se on luonteeltaan, kenelle hiiri sopii yms. Joten, aloitetaan!



Kesyhiiri lemmikkinä:
Kesyhiiri on yleisesti rauhallinen lemmikki, joka ei juurikaan metelöi. Toisin kuin hamstereilla, hiirillä juoksupyörä ei ole pakollinen. Toki jotkut hiiri ihmiset sanovat, että juoksupyörä olisi hyvä hankkia, mutta se vie terrassa paljon tilaa (halkaisia vähintään 20cm).
Toisin kuin hamsteri, hiiri/hiiret ovat usein myös päivällä hereillä. Varsinkin, jos sinulla on pieni hiiri lauma, niin aika usein hereillä on 1-2 hiirtä, joten niitä voi seurailla myös päivällä.

Hiirien miinuspuoli on lyhyt elinikä. Ne elävät vain n. 1-2vuotta. Kasvaimet hiirillä ovat myös kovin yleisiä, ja yleensä ne kehittyvät nopeasti.

Jos hiiri on hyvältä kasvattajalta, se on helposti käsiteltävä, ei pure, hypi kädestä alas, eikä myöskään pärski tms.


Mitä hiiri tarvitsee?
Ihan ensiksi hiiri tarvitsee tottakai asumuksen. Oman kokemukseni mukaan terrat on tähän mennessä ollut parhaita (vaikkain painavia), mutta myös duna käy. Toki jos on taitava käsistään, niin voi itse tehdä asumuksia isoista säilytyslaatikoista(?Näitä olen kuvissa nähnyt).
Asumuksenkoko vaihtelee sen mukaan, että onko sinulla yksi uros, vaiko 3-8 naaras hiirtä. Koska toisin kuin voisi ehkä olettaa, hiiri laumalle "mitä isompi tila sen parempi" ei todellakaan ole hyvä. Jos hiirillä on ns liikaa tilaa lauman kokoon nähden, voi tappeluita helposti syntyä/jokainen ottaa ns "oman reviirin". Hyvän asumuksen koot saat selville esim. netistä löytyvän hiirilaskurin avulla (tai kysyt joltain hiiri ihmiseltä, Laskurikin on ilmeisesti suuntaa antava/maksimimäärä menee eläinsuojelulain sisällä juuri ja juuri?). Myös kujetusboksi on hyvä hankkia.

Kun asumus on hankittu, niin sitten tottakai loput perustarvikkeet. Juomapullo, ruokakuppi, majoja, piiloja, kiipeilytelineitä yms. Voit myös käyttää esim normi wc-paperihylsyjä (ei niitä valkoisia), ja köynnöksiä/liaaneja saa itse tehtyä rikkinäisestä lakanasta, repimällä sopivan kokoisia palasia ja sitten letittämällä. Hiirillä kannattaa panostaa noihin kiipeilyjuttuihin.
Lisäksi terraan/dunaan voi pistää hieman heinää tai vessapaperi silppua. Hiiret käyttävät niitä pesän tekemiseen/lämmikkeenä, ja toki ne myös saattavat heinää syödä (mikä ei ole huono juttu).

Ruoka: Itse syötän hiirilleni altromin pellettiä, joka onkin ravintoarvoiltaan ihan hyvää (yksi käytetyin ruoka?). Toinen hyvä on Rapunzelin hiirimix. Eli nuo ovat ainakin hyviä ns pääruoaksi.

Toki hiiri tarvitsee muutakin. Itse olen pyrkinyt antamaan joka toinen päivä vaihtelevasti hiirille esim: Kuivattuja sirkkoja, puuroa, kanamunaa kuorineen, paprikaa, jauhelihaa, kuivattua nokkosta jne.

Kenelle hiiri sopii?
Voisin sanoa, että hiiri sopii lähes kaikille "eläinihmisille". Hiiri ei ole niin vaativa kuin kesyrotta tai koira, mutta ei myöskään niin "tylsä" kuin hamsteri. Hiirien temmeltämistä on kiva seurata, varsinkin terran siivoamisen jälkeen, kun kaikki paikat on pakko tutkia. Ehkä sellaisille ihmisiselle, jotka haluavat pitkäikäisen lemmikkin, niin hiiri ei ole paras vaihtoehto.
Hiiristä on oma vastuunsa, ja kun hiiri vanhenee ja sille ilmestyy kasvain, omistajan on pakko osata päästää irti. Kannattaa varmuuden vuoksi selvitellä, onko lähialueella kasvattajia, jotka voisivat hiiren lopettaa, kun sen aika on. Tai, näin ainakin itse olen tehnyt.


Tästä jäi nyt vähän lyhyt postaus. Ehkä tälle joskus tulee jatkoa, mutta tälläisen sain nyt aikaan. Toivottavasti ei paljon kirjoitusvirheitä tullut. Ja saa toki korjata, jos jonkun asian olen ilmaissut väärin :)