sunnuntai 10. toukokuuta 2015

Hiiriä.. ja rottia?!

Jotenka ihan perus kuulumiset ensin: Hiiriä ruvettiin viimeviikolla totuttamaan toisiinsa. Asuivat siis ennen kahdessa kolmen porukassa: Eli Misty, Tatara ja Nikita olivat yksi porukka isommassa dunassa ja Sakura, Tami ja Minto toisena laumana pienemmässä dunassa. Totutus meni sitten niin, että pesin ensin kuljetuskopan hyvin ja desinfioin, sen jälkeen purua, ruokaa ja kurkkua ja eikun hiiret sinne! Viettivät siellä sitten yön ja seuraavan päivän, ja illalla koitin miten tulevat toimeen pienemmässä dunassa (ja dunalle siis sama käsittely kuin boksille). Noo ihan hyvin ne sitten toimeen tulivat ja taisivat siinä viettää vielä seuraavan yön, jonka jälkeen pistin kaikki tonne isompaan dunaan. Satunnaista piippailua on ollut, mutta nyt ovat jo rauhoittuneet. 

Ja sitten: Mitä mieltä te olette rottien ja hiirten asuttamisesta samassa talossa? Osa sanoo, että ihan hyvin voi pitää ja osa sanoo, että on isoja tartunta riskejä(tauteja). Kanien kohdalla ei nyt oo ilmeisesti mitään huolta, että rotilta/hiiriltä niille mitään tauteja tulisi mutta mutta..
No joka tapauksessa, viime viikolla hiirten ja kanien "seuraksi" tänne muutti kolme rottaa. N vuoden vanha valkoinen punasilmäinen naaras nimeltä Demi ja kaksi n. 5 kuukauden ikäistä naarasta nimeltään Kit ja Kat.

Kuvia ei nyt oo,kun en oo saanut aikaiseksi kuvattua.. Mutta yritän viimeistään ensi viikonloppuna joitain kuvia ottaa :)!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti